Eilen illalla kolme tuntia kotiin tulon jälkeen Tomppa oli jo menossa. Minua se vielä vierastaa ja laittaa selän kaarelle ja pienen häntänsä pörrölle ja sähisee, mutta minusta se on aika säälittävä yritys. Katson tuota otusta huvittuneena. Me voidaan olla yhdessä, jos emäntä on lähettyvillä, koska me molemmat tykätään siitä.
Affe ei ihan vielä tiedä onko se mielissään vai ei. Mutta luojan kiitos, ainakin se on nyt hiljaa! Ei ole mourunnut tai valittanut yhtään sen jälkeen kun Tomppa tuli. Tomppa on ehkä vähän liian vauhdikas vielä Alfredin mielestä, mutta ainakin potan ne jakavat sulassa sovussa. Tomppa kakkaa, Affe tarkistaa ja peittää, niinkuin kunnon adoptiovanhemman kuuluu tehdä. Tomppa syö ja Alfred tarkistaa, että söihän se nyt kaiken mitä pitikin, että kasvaa isoksi.Toistaiseksi ne tyytyvät vain nuuskimaan toisiaan ja sitten Affe valvoo Tomppaa, kun Tomppa leikkii leluillaan.
Tomppa nukkuu sellasessa pienessä pärekorissa, johon emäntä laittoi katin puseron, niin että on tuttu haju. Minä en mahdu sinne koriin, eikä muuten Affekaan.
Tomppa on muuten kova juttelemaan. ne juttelee isännän kanssa pitkät jorinat yleisurheilusta ja emännän kanssa varpaan kynsien lakkaamisesta. Onkohan Tomppa kiinnostunut pedikyyreistä ja varpaiden hoidosta niin kuin minä olen?
Tossa ne nyt sitten katselee yhdessä kun minä hyörin pihassa. Minäpä saankin olla vapaana meidän puutarhassa, mutta noiden täytyy pysyä sisällä. On sitä jotakin paremmin tässä koiran elämässä kuitenkin!
