Kaikki alkoi siitä, kun Sakke asensi Minnimannin mikkihiirivalot emäntäni vessapolulle. Oi kuinka Raisan askel oli aamuhämärissä keveä, kun hän jalat sievästi ristissä kiirehti kastelemaan biolankäymälää ja näki polun niin hyvin. Vaan vaara vaanii meidän paratiisisssa ja tältä se kuullosti minun koiran korviini:
- Saku! Ota Edi sisään! KÄÄRME!!!!!
- Höh, missä? Joo joo älä huuda.
- TUolla!
- Missä?
- No se meni tonne terassin kivien väliin. Tee jotain!
- Mikä käärme.....
- No, en minä nyt sitä nähnyt. Tuonne koloon se meni ja nyt en voi tulla täältä mihinkään.
- Se on jo mennyt, kun sä kiljut noin.
- Tuo Raidia!
- Mitä nyt Raidilla? Se on varmasti tarhakäärme. Niitä on täällä.
-Ei se ollut keltainen. Raidaa se kolo!!
- No joo joo - rauhoitu. Mene sinäkin nyt siitä sisään.
Emäntä menee sisään ja ottaa tuvan pöydälle esille uuden tuoreen kyypakkauksen ja meinaa jo soittaa varmuuden vuoksi Piken neuvolaan, mutta rauhoittuu, kun en minäkään ei ole sen kummemmin kiinnostunut Raidin hajusta, tai siitä käärmeestä.
Iltapäivällä mennään porukalla kauppaan metsän läpi ja silloin on emännällä mukana papukaijapihdit, jos vaikka isokin käärme minua, matalaa koiraa, uhkaisi.
Olisi ollut jännä nähdä olisiko tuo tuhti työkalu ollut astalona vai olisiko käytetty raakaa puristusvoimaa. Yritin kertoa, että käärmeet ovat rauhoitettuja ja arkoja luontokappaleita. Mutta, eihän se Raisa minua kuunnellut.
Tapahtui edellisenä päivänä
Ensin menee hiiri, sitten juoksee kissa ja viimeisenä laukkaan minä. En voi ymmärtää miksi ihmeessä Alfred-kissakaverini sai sellaisen raivarin, kun yritin auttaa sitä saamaan kiinni sen hiiren. Olinhan minäkin jo monta päivää huomannut, että viikset väpättäen polun yli rannasta talon kulmalle juoksi mieni metsähiiri. Yritin auttaa, mutta sehän meni koko metsästys ihan reisille. Alfred ei aina tajua mitä koetan tehdä ja ajatella. Emännästä oli ensin hauskaa katsella meidän juoksua, mutta sitten, kun Affe sai sen hermoromahduksen, piti Saken ottaa kissat sisään, muuten olisin täynnä taisteluarpia -- niin, noh sellasia ihan pieniä - ehkä...joo.
Hiirikö? Se elää pulleana vieläkin ja kipittää joka aamu saman kuntolenkin rannasta talon alle.
Tiistaina tapahtunuttta
Minä pidän paljon mustikoista. Niitä voi syödä sillälailla, että makaa polulla ja hennosti huulet töröllä imeskelee nittä siitä varvun alapinnalta. Minultakin pääsee välillä sellainen pieni mustikkakakka kuten linnnuilta. Tein sellaisen muuten oikein riu'un päälle tuolla metsässä (no, se oli kyllä kaatunut pikkujoulukuusi). Sakke keräsi Raisalle tosi paljon mustikoita - vähän eri kohdasta toki - ei siis siitä. Kissat eivät pidä mustikoista! Mutta me kaikki tykätään tosi paljon isännän ruodottomista hauki- ja ahvenfileistä. Nyt loppukuusta onkin kala taas syönyt melko hyvin ja täytyy sanoa, että ruoan taso kupissani on kerta kerralta parantunut. Kaalipiirakka oli kylläkin liikasuolattua, mutta sen valmistikin emäntäni. Hän ei todellakaan ole mikään leipuri.
Koira hautaa luun ja vähän muutakin
Hyvä koira osaa tehdä varastoja? Vielä en ole niin pitkällä, että muistaisin minne olen kaiken haudannut. Homma toimii toistaiseksi vähän kuin oravilla :)
Olen haudannut kesäni aikana jo 5 siansaparoa, 2 dental mintun makuista puruluuta (niiden piti huolehtia yöllisestä hengen raikastuksesta), 2 minikokoista härkäpuikkoa, 1 ja 1/2 hauen leukaluuta, 1 mätä linnun siipi, joitakin perfect fit kuivamuonanappuloita, 1 grillattu kantarelli ja joku herkkusienen pala. Olen ollut hyvin kiireinen näiden kuoppien kanssa. Olen joutunut käyttämään koko saaren kaikki 300 neliötä hyväkseni ja olen kehittynyt varsin oivaksi sammalten pöllyttäjäksi.
Välillä olen uinut ja yrittänyt pelastaa perhettäni uimakiveltä sekä katsonut kauhuissani, kun niillä on valkoista vaahtoa tukassa ja ne sukeltelevat ja menevät sitten taas sinne saunaansa. Olen myös pelannut Saken kanssa keltaisella pallolla jalkapalloa ja tehnyt emännän kanssa piiiiitkän kävelyretken mantereella. Olen nauttinut päikkäreistä lämpimien kivien ympäröimänä terassillamme ja kuunnellut puiden havinaa ja aaltojen liplatusta.
Ihanaa on ollut. Harmi vaan, etten sitten ruskettunut ollenkaan.
