Onneksi ei ole mitään näyttelyitä!
Elelemme tässä vähän hiljaiseloa. Bee on sairas ja sillä on paha olo. Emäntä yrittää nyt sitten saada sille tohtoriajan. Eihän sitä voi tollasena katsella enää ensi viikkoa, tai edes maanantaita. Hoitoa pitää saada.
Isäntä on kanssa aika vetämättömissä, liekö sitten kevätväsymystä. No ei tuolla märällä pihalla vielä oikein haluakaan mitään tehdä. Se tulivuorikin sitten päätti purkautua ja tehdä ihmisten olon aika öklöksi. Kaikki stressaa nyt vaikkeivätt edes matkustaisi millekään. Taivaalla ei näy niitä rautakotkia nousemassa ja laskeutumassa. Nyt näkyy vaan joutsenia ja hanhia lentämässä etelästä pohjoista kohti. Kauhia ääni niistäkin lähtee. Joo wuff sekin!
Salaisella kummitädillä on ollut joku suuri ihailija sen ikkunan takana. Oikein oli nostolavan hankkinut ja sisään katsellut aamulla. Salainen kummitätini asuu toisessa kerroksessa, joten jo on täytynyt olla miehen kiinnostunut näkymästä. Kummitäti kyllä selitti meille, että ihan joku taloyhtiön korjausmies se oli ollut, mutta minusta hänen kauniit suklaasilmänsä ovat kyllä tehokas lähestymismagneetti. Ai että hän nukkui? Siis silmät kiinni? Ei koiranunta?
Hmmm.... saneell viis.....mikä se on?
Joka tapauksessa nolostus on katsojan, sanon minä. Ei sen jota salakatsellaan.
